maanantai 8. lokakuuta 2012

Ninja-Tiian satutuokio

Mikko & Teemu (Johtaja)
Olisi siis jälleen se blogin aktivointiviikon aloittamisen paikka, ja siispä sitä pikemmittä toivottaisin kaikille tervetuloa ääniopintojen pariin. Aiheestahan tietääkseni ei ole ennen blogissa ollut puhetta, enkä minäkään jaksa siitä sen enempää jauhaa. Kertoisin nyt kuitenkin miten tämän päiväinen koulupäivä sujui.

PS. Tiialla on nälkä. Ja pahoittelen tönkköä tekstiä, väsyttää.


Raamattua voi toki käyttää näinkin

Johtaja
Elikkäs, aloitimme päivän viimeistelemämme viime kerralla aloitettua tehtävää, jossa lisäsimme erilaisia taustaääniä jo aiemmin kuvatulle videolle mielemme mukaan. Suurin osa sen varmaankin oli saanut jo valmiiksi, kuten minäkin, mutta pikku hionta ei ole koskaan pahitteeksi. Tämä pilkun viilaaminen sitten koituikin korvani kohtaloksi, sillä en tajunnut tarkistaa, että koneen äänet olivat tarpeeksi hiljallaan silloin kun iloisesti napit korvissa laitoin videon pyörimään. Voin sanoa, että sattui.
Koponen

Hieman ennen kahvitaukoa saimme kuitenkin uuden tehtävän. Tarkoituksena oli muodostaa kolmen hengen ryhmiä, valita jokaiselle tietty rooli (lukija, effektien tekijä ja nauhoittaja, tai jotn), etsiä netistä joku satu ja äänittää se.

Oikein mukaisa tehtävä, jos saan sanoa. Itsehän sain lukijan roolin.On hyvin jännää, miten oma ääni kuullostaa omaan korvaan ihan erilaiselta, kun sitä kuuntelee nauhoituksena.
Tiia & Emmi etsimässä satua

 Jonkin aikaa siinä kesti, mutta viimein löysimme sopivan sadun projektiimme. Tarinaahan täytyi tietysti hieman muokata, jotta se olisi täydellinen.

Sadun löydyttyä jouduimme kuitenkin vielä odottamaan kärsivällisesti, sillä äänityspaikkoja oli vain yksi, ja muutama ryhmä oli kerennyt sinne meitä ennen.

Viimein studioon päästyämme koimme hieman teknisiä ongelmia, kukaan meistä kun ei osannut käyttää tarvittavaa laitteistoa ja siinä pähkäillessä sitten meni tovi. Ja ensimäinen äänityskerta epäonnistui.

Toisella kerralla sitten kaikki menikin nappiin, pieniä nauru kohtauksia lukuunottamatta, mutta ne nyt helposti editoi pois. Ainut asia joka jäi harmittamaan on se, että omat satujen luku taitoni ovat vajaavanlaiset.

Päivä päättyikin sitten itse äänileikkeen editointiin, joka jäi ehkä vielä hieman kesken. Loppujen lopuksi oli oikein mukaisa päivä.
Emmi oli kateellinen muiden laatikkohatuille ja halusi oman.

magic box

Johtaja Koponen
Ei tiedetty miten äänityslaitetta ajetaan, niin pyydettiin opettajalta apua.
 Pahoittelen tosiaan tekstin laatua, betani meni jo nukkumaan, ja tästä opimme ettei asioita jätetä viimetinkaan, nälkä on suuri, ja ninja-tiia menee nyt suihkun kautta itsekkin nukkumaan. Ehkä palaan vielä myöhemmin korjaamaan tätä postausta, nyt en parempaan kykene.

Anteeksi, Pahoittelen

- Ninja/Itku/-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti