torstai 29. toukokuuta 2014
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Teehetkiä studiossa
Tässä parin kuukauden aikana olemme koulussa tehneet kolmea projektia.
Yksi näistä on nettisivujen uudistus, jota tälläkin hetkellä koulussa teemme.
Kaksi muuta projektia nivoutuvat aikalailla yhteen. Kuvaamme lyhyt elokuvaa, jonka suunnittelu ja tekokuvista teemme sitten kuvakirjan. Ohessa näette pari kuvaa maskeerausprojektista ja studiossa vietetystä teehetkestä.
torstai 9. tammikuuta 2014
Täällä taas
Tervehdys armaan blogimme lukijat, esitän näin alkuun suuret
pahoitteluni blogin hiljaiseloon, jota on jatkunut enempi vähempi viimeisen
vuoden verran. Nyt kuitenkin asiaan on tulossa suuri muutos! Vuosi on
vaihtunut, jutut eivät, AVV11 palaa (tulessa) vahvempana, suurempana ja hemaisevampana,
kuin koskaan! Eli nyt jos koskaan kannattaa arkku vaatimaton kedon
yrttösillä koristaa pysyä kanavalla. Kohta alkaa nääs tapahtua täälläkin.
Näin heti alkuun onkin sopivaa esitellä vielä mukana
porskuttavat luokkalaisemme, ja kysellä heiltä kuulumisia edellisen syystalven työssäoppimisesta,
sekä kuulustella tunnelmia näin koulurytmiin palaamisen alla.
***
Ensimmäisenä puheenvuoron saa Teemu Koponen
- Jaahas
Miten
meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?
-
Joo
Miltä
paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?
-
Emmätiä
Millä
biisillä lähtee?
-
Cannibal Corpse - Hammer Smashed Face
Lopputerveiset
ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
-
Nyt Kiia turpakiiiii!
Henna, miltä
nyt tuntuu?- päätä
särkee mutta muuten on oikein menevä fiilis
Miten meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?- tässähän on monta kysymystä samassa! mutta toppi meni hyvin, opin siellä paljon kaikenlaista kivaa, mm että beagleillä on aina nälkä. olihan siellä ihan hauskaa. työmatka oli 20 metriä.. ;D
Miltä paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?- paluu kouluun tuntui mukavalta, tuntuu kivalta päästä taas opinnoissa eteenpäin ja päästä käyttämään "epätavallisia koneita" eli macceja. omenat on tosin edelleenkin syötäväksi.. oli ikävä tätä meidän värikästä porukkaa ja sitä kun ei meinaa saada suuvuoroa ja vatsalihakset aina kipeinä koulun jälkeen kun on naurannut niin paljon
Millä biisillä lähtee?- dvar- hiri naii tai hishmaliin, ihan vain poismenneen luokkatoverimme mikon muistolle.Lopputerveiset ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
- sieg hail, ja nakkivene on kiva, kuten myös haisetä.
see you later alligator
Ja sitten on vuorossa Riina Hänninen
Riina, miltä nyt tuntuu?
- aika harmooninen olo
Miten meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?
- itsehän en ollut koska hifistelin kesän töissä viime
kevään työssäoppimispaikassa ja ei tarvinnu nyt mennä hyväkslukujen takia. Kyllä opin hirrrveen paljon!
Oikein kivvoo oli, tykkäsin veri mats J
Miltä paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?
- oikeestaan kiva palata :o tosi ikävähän mulla on aina >:(
Millä biisillä lähtee?
- se nakkibiisi
Lopputerveiset ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
- nii just toi, hihi pistää univajeisen ihmisen sekaisin
Ja seuraavaksi vastausvuoron saa Henna Kärkkäinen
Miten meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?- tässähän on monta kysymystä samassa! mutta toppi meni hyvin, opin siellä paljon kaikenlaista kivaa, mm että beagleillä on aina nälkä. olihan siellä ihan hauskaa. työmatka oli 20 metriä.. ;D
Miltä paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?- paluu kouluun tuntui mukavalta, tuntuu kivalta päästä taas opinnoissa eteenpäin ja päästä käyttämään "epätavallisia koneita" eli macceja. omenat on tosin edelleenkin syötäväksi.. oli ikävä tätä meidän värikästä porukkaa ja sitä kun ei meinaa saada suuvuoroa ja vatsalihakset aina kipeinä koulun jälkeen kun on naurannut niin paljon
Millä biisillä lähtee?- dvar- hiri naii tai hishmaliin, ihan vain poismenneen luokkatoverimme mikon muistolle.Lopputerveiset ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
- sieg hail, ja nakkivene on kiva, kuten myös haisetä.
see you later alligator
Jaa sitten Tytti Levänen
Miltä nyt tuntuu?
-Tuntuu hyvältä. Ja väsyttää.
Miten meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?
-Jätte bra. Opin paljon uutta ja oli kivaa. Parasta työssäoppimisessa oli toinen
työssäoppijatyttö Kuopion Ingmannilta- Ja firman autolla ajelu. Ja ananakset.
Miltä paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?
-Ihan kivalta, en vaan tykkää kun pitää herätä niin aikaisin
kun koulu alkaa jo kasilta. Oli paljon kivempaa mennä töihin vasta ysiin. Kyllä noita luokkalaisia vähän ikävä
tuli, mutta ei se meno ja jutut paljoa muuttuneet TOPin aikana.
Millä biisillä lähtee?
- Nakkivene
Lopputerveiset ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
Ja sitten sanottavansa sanoo Kiia Puonti
Miltä nyt tuntuu?
- Tekee mieleni kahvia. Niskoja särkee ja päässä soi Mikko
Alatalo.
Miten meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?
- Siinähän tuo. Nopeasti. Äkkiä. Apua. Opin internetsivujen tärkeyden etenkin
silloin, kun houkutellaan asiakasta yrityksen palveluiden pariin. Oli hauskaa, etenkin
silloin kun Mikko miuta läsnäolollaan ilahdutti.
Miltä paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?
- Samassa paikassa ja samalla koneellahan mie tässä istun
edelleenkin että tuota. Ääntä ja ihmisiä vaan on ympärillä enemmän. Ja hommatki
erilaisia. Kyllähän nuita mussukoitapuppeleita on ehtinyt haikeana
muisteloitsemaan.
Millä biisillä lähtee?
- Nakkivene ois ihan liian ilmeinen vastaus, joten Lapinlahden
linnut ja Älä pure mun ananasta on se juttu.
Lopputerveiset ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
- Terveisiä tutuille. Mie oon nakkivene.
Sittenpä pääsee ääneen Emmi Hyvärinen
Miltä nyt tuntuu?
- Nyt kyllä on tuntuma ihan jees(us).
Miten meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?
- TOP-jakso män vallan maeniosti, risuja en saanut ja
ohjaaja ruokki harjoittelijansa (elikkäs miut) joka päevä, mahtia. Koska ruoka
maksaa.
Miltä paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?
- Miehet eivät itke.
Millä biisillä lähtee?
- Varmaan jollain sielua hivelevällä humpalla, ei ole nyt
näytettä antaa.
Lopputerveiset ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
Ja sitten vuorossa HOTTINEEEEEEN
Miltä nyt tuntuu?
- Vessa hätä right naow… näh pelottaa :O
Miten meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?
- opin, jos olisi videokamera ehkä hyötyisin siitä, mukavaa
oli nukuin aina ja oli vapaata paljon
Miltä paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?
- TOTTAKAI BABY
Millä biisillä lähtee?
- Dubstepillä
Lopputerveiset ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
- Say what?
Ja lopuksi sanansa sanoo Viivi Lahti
Miltä
nyt tuntuu?
-
eeppiseltä
Miten
meni työssäoppiminen? Opitko paljon? Oliko hauskaa?
-
hauskaa, stressaavaa kaikkea mahdollista saman aikaisesti. Kai sitä taas tuli
opittua jotakin lisää...
Miltä
paluu kouluun tuntuu? Oliko ikävä luokkatovereita?
-
Ikävä tätä hullujenhuonetta? Kai tätä porukkaa taisi olla hiukan ikävä.
Millä
biisillä lähtee?
-
oliko se joku nakkivane vai mikä lie
Lopputerveiset
ja vapaaehtoinen mielipide Nakkiveneestä
-
Saa ainakin tässä porukassa ääntä aikaiseksi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)